Keittiömestarin unelma

”Ryhdyin kasvissyöjäksi jo ala-asteella 90-luvulla, silloin kun kukaan ei tiennyt mikä on vegaani tai mitä muuta vihanneksista voisi tehdä kuin ylikypsiä lisukkeita. Aloin kokkailla pikkuhiljaa omia ruokiani, ja innostuin ruoanlaitosta.

Lukioikäisenä aloin haaveilla omasta kasvisravintolasta, ja hain ravintolakouluun. Perustutkinnon käytyäni tein pari vuotta alan töitä ja lähdin sitten Haaga-Heliaan opiskelemaan keittiömestariksi, ja tein töitä Helsingin ravintoloissa opintojen ohella. Tämän jälkeen suuntasin töihin ulkomaille, ja samalla hain vaikutteita maailmalta.

Nepalissa Vipassana-retriitillä minulle tuli vahva tunne siitä että nyt on oikea aika. En halunnut enää tehdä töitä ruoan parissa jonka takana en voi seistä ja joka sotii omaa arvomaailmaani vastaan. Suomeen palattuani aloin heti etsiä oikeaa liiketilaa ravintolalleni.”

 

Herkullista kasvisruokaa jo vuodesta 2014

”Etsin sopivaa tilaa ensin Helsingistä, mutta sain vinkin vanhan kotikaupunkini Turun Kauppahallissa olevista tyhjistä liiketiloista. Pääsin valitsemaan parhaan päältä, ja aloin remontoimaan tilaa. Tein kaiken itse ja pienellä budjetilla.

Avasin Roots Kitchen vuoden 2014 elokuussa halliin. Moni on jälkeenpäin käynyt kertomassa, miten touhuilleni aluksi naureskeltiin että mitähän tuostakin tulee. No, sanotaanko näin että remonttipuuhani saattoivat näyttää hupaisilta, mutta kasvisruokaa osaan tehdä. Naureskelut loppuivat kun tiskin edessä alkoi olla joka päivä jonoa ennen avaamista.”

Työntekijät tekevät paikan

Minulla on ollut ilo saada Rootsiin ihan erityislaatuisen mahtavaa henkilökuntaa, jotka pitävät tasoa ja meininkiä yllä päivästä toiseen. Jotkut ovat viihtyneet Rootsissa jopa ihan alkumetreistä asti ja tuntevat jo vakioasiakkaamme ei vain nimeltä, vaan myös toiselta ja kolmennelta nimeltään. Rootsin tiimi on vahvasti hioutunut yhteen, eikä muuta mahdollisuutta oikein olisikaan, kun liiketilamme koko on noin 12 neliötä.

Herkullista, värikästä ja täyttävää

”Valmistamme joka päivä lounaat itse keittiössä. Meillä ei ole kiertäviä ruokalistoja, vaan ne suunnitellaan aina kauden raaka-aineiden ympärille. Teemme tiivistä yhteistyötä hovituottajamme Sorrin Puutarhan kanssa. Vesku tuo meille aina parhaat kasvikset tilaltaan, johon ajaa hallilta 15 minuuttia.

Nykyisin kasvatan myös itse joitain raaka-aineitamme ja esimerkiksi raparperit, omenat ja perunat tulevat kesän aikana omalta tilaltani Paimiosta.

Meille on tärkeää, että ruokamme on hyvää, mutta myös täyttävää, joten kiinnitämme erityistä huomiota annosten proteiinisisältöihin. Lisäksi suolaisuuden, makeuden ja happaman tasapaino pitää olla kunnossa, ja annoksissa pitää olla vähän jotain rapeaa, jotain mehevää ja jotain raikasta.

Kiitos kaikille jo vuosia meillä käyneille, ja niille jotka eivät vielä ole maistaneet ruokiamme: nyt äkkiä kauppahalliin!”

Marjaana Pohjola, Roots Kitchenin perustaja

Joko tuli nälkä? Tule käymään.